Hyppää sisältöön

Etusivu Työelämäopas Perhevapaat

Perhevapaat

Mitä perhevapaat tarkoittavat?

Vanhempien oikeudesta jäädä pois työstä kotona tapahtuvan lapsen hoitamisen tai muun perhesyyn vuoksi säädetään työsopimuslain 4 luvussa. Näistä vapaista käytetään yleistä nimitystä perhevapaat.

Perhevapaiden ajalta Kansaneläkelaitos maksaa vanhempainpäivärahaa, joten lain mukaan työnantajalla ei ole velvollisuutta maksaa työntekijälle palkkaa perhevapaiden ajalta. Suurimmassa osassa työehtosopimuksia on kuitenkin sovittu siitä, että osa vanhempainvapaapäivistä on palkallista aikaa.

Perhevapaauudistus 1.8.2022 alkaen

Perhevapaauudistus koskee perheitä, joissa lapsen laskettu aika on 4.9.2022 tai myöhemmin.

​​​​​​​Uudistuksen myötä kaikkien lasten vanhemmilla, jotka toimivat lapsen huoltajina, on yhtäläinen oikeus päivärahoihin riippumatta vanhemman sukupuolesta, tai siitä onko biologinen vai adoptiovanhempi tai lähi- vai etävanhempi.

Tavoitteena on lisätä vanhempainvapaiden ja hoitovastuun jakautumista nykyistä tasaisemmin molempien vanhempien kesken ja lisätä erilaisten perhemuotojen tasa-arvoista kohtelua vanhempainpäivärahajärjestelmässä.​

Raskausvapaa
Uudistuksen myötä äitiysvapaa muuttuu raskausvapaaksi. Raskausvapaa (40 päivää) on yhtäjaksoinen ja se tulee aloittaa 14–30 päivää ennen laskettua aikaa. Raskausvapaan ajalta maksetaan korotettua vanhempainpäivärahaa (90 % ansioista). Raskaana olevalla vanhemmalla on siis 40 raskausrahapäivää ennen vanhempainvapaapäiviä.

Vanhempainvapaa
Isyysvapaa sellaisenaan poistuu, ja tilalle tulee vanhempainvapaa. Kumpikin vanhempi saa oman 160 päivän vanhempainrahan kiintiön, josta 63 päivää on mahdollista luovuttaa toiselle vanhemmalle, muulle huoltajalle, omalle puolisolle tai toisen vanhemman puolisolle. Vanhempainrahakauden 16 ensimmäiseltä päivältä päiväraha maksetaan kaikille vanhempainvapaata käyttäville korotettuna (90 % ansioista).

Vanhempainrahan saamisen edellytyksenä on se, että vapaalla oleva henkilö hoitaa lasta. Lisäksi vapaalla oleva henkilö ei voi olla samaan aikaan ansiotyössä, muussa omassa työssä, lakisääteisellä vuosilomalla, tai muulla palkallisella vapaalla. Muu palkallinen vapaa ei koske raskaus-, erityisraskaus- tai vanhempainvapaata, jonka ajalta työnantaja maksaa työntekijälle palkkaa, mutta silloin päiväraha maksetaan palkkaa maksavalle työnantajalle.

Lisätietoa perhevapaista Kelan Elämässä-sivustolta


Hoitovapaa

Oikeus hoitovapaaseen perustuu työsopimuslakiin ja oikeus siihen alkaa välittömästi vanhempainrahakauden päätyttyä. Lue lisää hoitovapaasta >>


Lapsen sairaus ja tilapäinen hoitovapaa

Työntekijällä on oikeus olla poissa töistä enintään neljä työpäivää kerrallaan äkillisesti sairastuneen alle 10-vuotiaan lapsen hoidon järjestämiseksi tai tämän hoitamiseksi. Tähän tilapäiseen hoitovapaaseen on oikeutettu yksi vanhempi kerrallaan. Vanhemmat voivat jakaa hoitovapaajakson keskenään haluamallaan tavalla.

Työntekijän on esitettävä pyynnöstä luotettava selvitys tilapäisen hoitovapaan syystä. Lain mukaan työnantajalla ei ole velvollisuutta maksaa palkkaa tilapäisen hoitovapaan ajalta, mutta useimmissa työehtosopimuksissa on määräys palkanmaksuvelvollisuudesta kolmen tai neljän päivän ajalta.