Hyppää sisältöön

Etusivu Työllistyneiden tarinat motivoivat ja innostavat

Työllistyneiden tarinat motivoivat ja innostavat

Aiheet

  • Jäsenetu
  • Työnhaku
  • Työttömyys

Loppuvuodesta 2022 käynnistyi YTK Työelämän ja Remmin yhteinen Työvoitto-pilotti, jonka tavoitteena on työllistää sata ytklaista. Pilotin erikoisuutena ovat työnhakukaverit, jotka tukevat ja sparraavat työnhakijaa, kertoo itsekin työnhakukaverina toiminut Remmin hallituksen puheenjohtaja Mika Mustakallio.

”Haastattelujen ja tapaamisten aikana on ollut mahtavaa tuntea, kun työttömän usko omiin mahdollisuuksiinsa on alkanut herätä. Hurjasti hyvää mieltä myös itselle työnhakukaverina tuo henkilön työllistyminen. Remmin matka ja työllistyneiden tarinat ovat erittäin motivoivia ja innoittavia”, kertoo Mika Mustakallio kokemuksistaan.

Mustakallio on yksi Remmi Työpalvelu Oy:n perustajista ja hallituksen puheenjohtaja. Hän on toiminut työurallaan muun muassa konsulttina ja yrittäjänä.

YTK:lla ja Remmillä on jaettu halu ja tavoite: työllistäminen

Remmi on uusi työttömien ja työnantajien kohtaamispalvelu. YTK Työelämä onkin ollut mukana rakentamassa yhteistyötä Remmin toiminnan alusta. Syksyn lopussa käynnistyneen yhteisen Työvoitto-pilotin tavoitteena on työllistää sata ytklaista.

Työnhakukaveritoiminta on Remmin erikoisuus ja ydin. ”Työnhakukaveri auttaa työtöntä työnhaussa, luo yhteyksiä työttömän ja työnantajien välille, tarjoaa uusia näkökulmia ja ideoita sekä tukee tavoitteiden tarkentamisessa ja ratkaisujen löytämisessä”, kertoo Mika Mustakallio.

Kohtaanto-ongelmaa ratkaisemassa henkilö kerrallaan

Vuoden 2022 aikana perustetun Remmin alku on ollut vauhdikas. Rekrytointi- ja henkilöstövuokrausyhtiö sai alkunsa perustajajäsenien tuntemasta harmista, koska osaavien ihmisten on toisinaan erittäin vaikeaa työllistyä. Toisaalta he olivat huomanneet, että ihmisten auttaminen sopivaan työhön on kaikkien osapuolten kannalta paras ja pitkäaikaisin rekrytointi. Avoin kysymys oli, kuinka saattaa hakijat ja työt yhteen.

”Vuoden 2021 lopulla keskustelimme jälleen kerran siitä, kuinka hurja määrä tekemätöntä työtä ja työttömiä työnhakijoita Suomessa ei kohtaa. Siltä istumalta lähdimme tekemään Remmille liiketoimintasuunnitelmaa ja toteuttamaan yhtiön perustamista”, sanoo Mustakallio.

Muutamaa kuukautta myöhemmin kasassa oli noin 70 yrittäjän ja yritysjohtajan porukka. Kyseiset henkilöt toimivat nyt Remmissä työnhakukavereina, vapaaehtoisesti ja palveluun kuuluen. Remmi toimiikin kuin hyväntekeväisyysjärjestö: tuotto käytetään kokonaisuudessaan työllisyyden edistämiseen.

Työnhakukaveri sparraa ja tukee matkalla kohti työllistymistä

Mika Mustakallio kertoo, että toisinaan työnhakijoiden haasteet ovat kohtalaisen helppojakin kohdata ja ratkaista.

”Joku voi olla luonteeltaan ujo ja jännittää työhaastattelua. Tällöin Remmin työnhakukaveri voi mennä mukaan haastatteluun, auttaa haastavien kohtien yli ja tuoda työntekijän todelliset kyvyt esille. Toisinaan vaikeuksia on voinut olla hakemuksen tai CV:n kirjoittamisessa.”

Työnhakukaverit ovat itse rekrytoineet lukemattomia ihmisiä oman työuransa aikana. Näin ollen heillä on hyvät lähtökohdat sparrata ja auttaa työnhaussa olevaa.

Mustakallio muistuttaa, että työttömän halu tehdä työtä on työllistymisen kannalta erittäin tärkeä. Joskus työttömien kokemukset voivat kuitenkin olla hyvinkin musertavia ja usko syystäkin hatara, jos hakija ei ole kymmenistä tai sadoista hakemuksista huolimatta päässyt kertaakaan edes haastatteluun.

”Hakijan ja työnhakukaverin on tärkeää keskustella työnhaun peloista ja aiemmista jopa haasteellisistakin tilanteista. Yhteisten keskustelujen avulla kartoitetaan henkilön nykytilanne, unelmat, osaamiset ja kyvyt.”

Remmin päämääränä on työllistäminen henkilö kerrallaan. Saattamalla oikeat ihmiset ja työpaikat yhteen voidaan luoda hyviä ja pitkäaikaisia työsuhteita.

”Voidaan sanoa, että olemme täydessä toiminnassa, vaikka toki vasta aivan matkamme alussa. Siitä saa myös itselle valtavasti voimaa, kun pääsee näkemään, kuinka merkityksellistä henkilökohtaisen työnhakukaverin antama apu on”, sanoo Mika Mustakallio.

Kuka?

  • Mika Mustakallio
  • Koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri.
  • Pankkien riskienhallinnan järjestelmiä valmistavan MORS Software Oy:n perustaja ja pitkäaikainen toimitusjohtaja. Toimii nykyisin MORS:in hallituksen puheenjohtajana. Varapuheenjohtajana myös Raute Oyj:n hallituksessa.
  • Vuonna 2022 perustetun rekrytointi- ja henkilöstövuokrausyhtiö Remmi Työpalvelu Oy:n perustajajäseniä ja hallituksen puheenjohtaja.
  • Harrastaa vapaa-aikana rakentamista ja puutarhanhoitoa sekä ulkoilua perheen ja koiran kanssa luonnossa ja merellä.

Elina Andersson-Finne

Elina Andersson-Finne

Viestintäpäällikkö

Vastuullani on jäsenviestinnän lisäksi erityisesti mediasuhteet ja vaikuttaminen. Tavoitteeni on kuunnella sinua ja kaikkia muita jäseniämme sekä toimintaympäristöämme tarkalla korvalla ja sen kautta pyrkiä parantamaan työelämää. Olethan siis rohkeasti yhteydessä!