Hyppää sisältöön
Etusivu Jäsenyys Jäsenmaksu ja laskutus

Helppoa ja läpinäkyvää!

Saat meiltä kerran vuodessa kaksi laskua, toisen YTK Työttömyyskassalta ja toisen YTK Työelämältä. Kassan jäsenmaksu on verovähennyskelpoinen. Tämän läpinäkyvämpää ei laskutus voi olla! Jos haluat helpottaa asiaa entisestään, tilaa e-lasku!

Nainen näppäilee kännykkää iloisena.

Jäsenmaksu hoidetaan vuodeksi kerrallaan

YTK Työttömyyskassan jäsenmaksu on sidottu jäsenyysaikaan. Liittymis- tai eroamisvuonna maksat vuosijäsenmaksusta siis vain sen osan, jonka olet ollut jäsenenä. Työttömyyskassan jäsenmaksu on 105 € vuonna 2024. Työttömyyskassan jäsenenä sinulla on mahdollisuus saada päivärahaa työttömyyden tai lomautuksen osuessa kohdalle.

Jos olet valinnut kaikki YTK-palvelut, saat ansioturvan lisäksi käyttöösi YTK Työelämän tuottamat työelämäpalvelut. YTK Työelämä ry:n jäsenmaksu on kiinteä kalenterivuosimaksu liittymis- tai eroamisajankohdasta riippumatta. YTK Työelämä ry:n jäsenmaksu on 24 € vuonna 2024.

Laskun hoidettuasi jäsenyytesi on voimassa

Kun liityt, lähetämme jäsenmaksulaskun noin viikon kuluessa liittymisestä. Maksa jäsenmaksu laskun mukaan, niin jäsenyytesi alkaa jäsenhakemuksen saapumispäivästä.

Jos olet jo jäsen, toimitamme jäsenmaksulaskun sinulle vuoden alussa. Kun maksat jäsenmaksun eräpäivään mennessä, jäsenyys pysyy voimassa katkoitta.

Jäsenyytesi pysyy voimassa vain jäsenmaksun maksamalla. Käytä maksaessasi aina oikeaa viitenumeroa, jotta jäsenmaksusi kohdistuu oikein. Huomioi tämä etenkin, kun saat sekä työttömyyskassan että työelämäpalveluiden laskut.

Tilaa E-lasku helpottamaan elämääsi

Laskusi pysyvät kätevästi hallinnassa, kun käytössäsi on e-lasku. E-laskun saat käyttöösi kahdella tavalla:

  1. Tee e-laskuvaltuutus omassa verkkopankissasi:
    a) Kirjaudu omaan verkkopankkiisi.
    b) Seuraa verkkopankin ohjeita e-laskun tilaamiseksi.
    c) Jos tarvitset laskun viitenumeroa, löydät työttömyyskassan viitenumeron OmaYTK:sta ja työelämäpalveluiden viitenumeron OMA+:sta kohdasta Jäsenmaksut > Laskun tiedot.
  2. Tilaa e-laskuehdotus sähköisen asiointipalvelun kautta:
    a) Kirjaudu OmaYTK:hon (Työttömyyskassan e-lasku) tai OMA+:aan (Työelämäpalveluiden e-lasku) ja klikkaa Siirry e-laskuun. Löydät kyseisen kohdan OMA+ -palvelussa oikealla olevasta palkista tai mobiilissa etusivun lopusta.
    b) Valitse pankkisi luettelosta.
    c) Klikkaa Lähetä e-laskuehdotus.
    d) TÄRKEÄÄ: Ehdotus e-laskusta saapuu verkkopankkiisi 1-3 pankkipäivän kuluessa odottamaan hyväksyntääsi. Sinun pitää hyväksyä ehdotus 30 päivän kuluessa tai muuten se raukeaa, eikä tilaus onnistu. Joidenkin pankkien mobiilisovelluksessa e-laskuehdotukset eivät näy. Voit kuitenkin käydä hyväksymässä ehdotuksen verkkopankin selainversion kautta.

Jos jäsenmaksu jää maksamatta

Jotta ansioturvasi pysyy voimassa katkotta, on jäsenmaksun maksaminen ensiarvoisen tärkeää. Jos jäsenmaksu jää maksamatta, joudumme erottamaan sinut jäsenyydestä. Tällöin jäsenyytesi päättyy siihen, johon asti jäsenmaksu on maksettu, eli yleensä edellisen vuoden loppuun. Jos myöhemmin liityt uudelleen työttömyyskassan jäseneksi ja jäsenyyksien väliin jää yli kuukauden tauko, on sinun aloitettava jäsenyys- ja työssäoloajan kerryttäminen alusta.

Jos sinulle on kuluvan vuoden aikana maksettu ansiopäivärahaa, on jäsenmaksu maksettava vähintään siihen saakka, jonne asti päivärahaa on maksettu. Muutoin maksetut ansiopäivärahat on perittävä takaisin.

Jäsenmaksun maksamatta jättäminen ei ole hyvä keino päättää jäsenyyttä. Jos tarkoituksesi on päättää YTK Työttömyyskassan tai YTK Työelämän jäsenyys, tee se eroilmoituksen kautta.

Jos jäsenyytesi YTK Työttömyyskassassa päättyy, päättyy myös mahdollinen YTK Työelämän jäsenyys ja kaikki sen sisältämät vakuutusturvat ja palvelut.

E-laskun usein kysytyt kysymykset

E-lasku on sähköinen lasku, joka toimitetaan suoraan mobiili- tai verkkopankkiisi. Se on digitaalinen versio perinteisestä paperilaskusta. Laskutustiedot, kuten laskun summa, eräpäivä ja maksun saaja, löytyvät valmiiksi täytettyinä. 

Huomaathan, että YTK Työttömyyskassa ja YTK Työelämä ry lähettävät sinulle erilliset jäsenmaksulaskut. Sinun tulee tehdä YTK Työttömyyskassan jäsenmaksuun erillinen e-laskuvaltuutus. Lue lisää.

  • E-lasku on sinulle täysin ilmainen. Paperisesta laskusta veloitamme tulevaisuudessa 5 euroa.   
  • E-lasku löytää aina nopeasti perille riippumatta siitä, missä sinä olet. Ei siis ole riskiä postin hukkumisesta tai viivästymisestä.   
  • Halutessasi voit valita e-laskullesi automaattisen hyväksynnän verkkopankissasi. Silloin laskua ei edes tarvitse käydä erikseen hyväksymässä. 
  • Laskusi säilyvät luotettavassa tallessa yhdessä paikassa. Laskun tiedot ovat oikein ja valmiina mobiili- tai verkkopankissasi, eikä esimerkiksi näppäilyvirheitä pääse tapahtumaan.   
  • E-laskusta ei synny käsittely- tai postituskuluja. Tästä on suoraa hyötyä jokaiselle jäsenellemme, kun säästämme kuluissa ja jäsenmaksumme pysyy edullisena.  
  • E-lasku on ympäristöystävällisin vaihtoehto.  

Huomaat yleensä helposti uuden e-laskun verkkopankissasi. Voit ottaa verkkopankissasi ilmoitukset käyttöön, jolloin näet ilmoituksen uuden laskun saapumisesta, kun kirjaudut verkkopankkiin. Useimmat verkkopankit muistuttavat myös lähestyvästä eräpäivästä, jos e-laskua ei ole vielä maksettu. 

Jos tahdot, voit lisäksi tilata verkkopankistasi tekstiviestillä tai sähköpostitse saapuvan ilmoituksen uudesta e-laskusta. Saat nämä käyttöösi verkkopankkisi asetuksista. 

Jos et ole valinnut e-laskullesi automaattista hyväksyntää, ei laskua koskaan veloiteta tililtäsi ennen kuin olet erikseen hyväksynyt sen. 

Kyllä, e-lasku on maksettava eräpäivään mennessä, aivan kuten perinteinen paperilasku. Jos et pysty maksamaan laskua eräpäivään mennessä, ole meihin yhteydessä mahdollisimman pian. Katso yhteystiedot täältä

Jos et ole maksanut jäsenmaksulaskua eräpäivään mennessä, saat meiltä maksumuistutuksen sähköpostitse. Mahdollisen toisen maksumuistutuksen lähetämme paperisena ja veloitamme siitä 5 euroa. 

Verkkopankissasi voit vaihtaa e-laskun maksutiliä ja summaa tai esimerkiksi aikaistaa laskun eräpäivää. Voit myös asettaa e-laskun maksettavaksi automaattisesti eräpäivänä, mikä auttaa varmistamaan, että lasku tulee maksettua ajoissa, vaikka unohtaisit erikseen hyväksyä sen. 

E-laskun tilaamisessa on todennäköisesti tapahtunut virhe. Jäsenmaksulaskut lähetetään alkuvuodesta ja jos e-laskuun vaihtaminen ei ole onnistunut, saat meiltä edelleen paperisen laskun. Maksa jäsenmaksusi paperilaskun mukaisilla tiedoilla. Tilaa tämän jälkeen uusi e-laskuehdotus seuraavan vuoden jäsenmaksulaskua varten. Aloita kirjautumalla verkkopankkiisi ja poista mahdollinen vanha e-laskusopimus. Tee seuraavana päivänä uusi e-laskusopimus tai tilaa uusi e-laskuehdotus OMA+ -palvelussa

Löydät tarkempia tietoja e-laskuehdotuksen tilaamisesta yllä olevasta ohjeesta.

Huomaathan myös, että YTK Työttömyyskassa ja YTK Työelämä ry lähettävät sinulle erilliset jäsenmaksulaskut. Sinun tulee tehdä YTK Työttömyyskassan jäsenmaksuun erillinen e-laskuvaltuutus. Lue lisää.

Voit halutessasi siirtää e-laskusi toiseen verkkopankkiin tai eri tilille. 

E-laskun siirtäminen eri tilille samassa verkkopankissa: 

  1. Kirjaudu verkkopankkiisi. 
  1. Etsi verkkopankista kohta, jossa voit hallinnoida e-laskuja (yleensä nimellä ”e-laskut” tai ”laskut”). 
  1. Valitse siirrettävä e-lasku. 
  1. Useimmissa verkkopankeissa on mahdollisuus vaihtaa maksutiliä suoraan e-laskun asetuksista. Valitse uusi tili, jolta e-laskut maksetaan. 
  1. Tallenna muutokset. 

E-laskun siirtäminen toiseen verkkopankkiin: 

  1. Aloita perumalla e-lasku vanhassa verkkopankissasi. Teet tämän kirjautumalla verkkopankkiin, jossa e-laskusi tällä hetkellä on. Mene e-laskujen hallintaosioon ja peruuta e-laskun tilaus. 
  1. Tilaa e-lasku uuteen verkkopankkiisi. Voit tehdä e-laskuvaltuutuksen suoraan uudessa verkkopankissasi tai tilata sen OMA+ -palvelun kautta. 

Löydät tarkempia tietoja e-laskuehdotuksen tilaamisesta yllä olevasta ohjeesta.

Kyllä voit. Jos haluat vaihtaa e-laskusi paperilaskuun, peru e-laskutilaus omassa verkkopankissasi (valitse laskuttaja ja poista e-laskutilaus). Saamme pankilta peruutuksen vastaanottoilmoituksen ja vaihdamme laskutustapasi paperilaskuksi. Muista, että paperilaskusta veloitetaan jatkossa erillinen laskutapalisä, joka on 5 euroa.E-lasku on sen sijaan täysin maksuton. 

Varsin yleinen e-laskuihin liittyvä ongelma on se, että e-laskusopimus on tilattu toisen henkilön, kuten perheenjäsenen laskun tiedoilla. Saamme myös yhteydenottoja siitä, että jäsenemme on saanut toisen henkilön laskun verkkopankkiinsa. Tällöin kyseessä on yleensä viitenumeron näppäilyvirhe. 

Nämä e-laskutilaukset ovat virheellisiä. Poista siis e-laskusopimus verkkopankissasi ja tee tämän jälkeen uusi e-laskutilaus seuraavana päivänä. 

Löydät tarkempia tietoja e-laskuehdotuksen tilaamisesta yllä olevasta ohjeesta.

Kyllä, jos jäsenyytesi YTK Työelämässä on päättynyt, ei edeltävä e-laskutilaus ole enää voimassa. Kun jäsenyytesi on taas voimassa, sinun kannattaa tehdä uusi e-laskutilaus mahdollisimman pian, jotta vältyt turhilta kuluilta tulevaisuudessa. 

Löydät tarkempia tietoja e-laskuehdotuksen tilaamisesta yllä olevasta ohjeesta.

Huomaathan, että YTK Työttömyyskassa ja YTK Työelämä ry lähettävät sinulle erilliset jäsenmaksulaskut. Sinun tulee tehdä YTK Työttömyyskassan jäsenmaksuun erillinen e-laskuvaltuutus. Lue lisää.