Opiskelijajäseneksi voi liittyä Suomessa asuva päätoiminen opiskelija.
Opiskelijan tulee pystyä todistamaan opiskeluoikeutensa YTK Työelämä ry:n tarjoamien etujen ja palvelujen käytön yhteydessä esimerkiksi voimassa olevalla opiskelijakortilla tai jakamalla suoritustiedot opintopolun kautta.
Opiskelijajäsenyys on maksullinen 1.1.2024 ja sen jälkeen liittyville. Jäsenmaksu on kiinteä kalenterivuosimaksu, joka tulee maksaa kokonaisuudessaan riippumatta siitä, mihin aikaan vuodesta liittyy tai eroaa YTK Työelämä ry:stä. Opiskelijajäsenyys, joka on alkanut ennen vuotta 2024, säilyy maksuttomana kaksi vuotta, eli pisimmillään 31.12.2025 saakka.
Opiskelijajäsenyys on voimassa valmistumisvuoden loppuun saakka. Opiskelijajäsenellä on velvollisuus ilmoittaa opintojen päättymisestä tai jatkumisesta YTK Työelämä ry:lle.
Opiskelijajäsen ei voi olla YTK Työttömyyskassan jäsen.
Opiskelijan aloittaessa työt, voi hän liittyä YTK Työttömyyskassan jäseneksi tai YTK:n täysjäseneksi. Liittyminen edellyttää YTK Työttömyyskassan ja/tai YTK Työelämä ry:n jäsenyysedellytyksien täyttymistä.
Jos opiskelijajäsen liittyy YTK:n täysjäseneksi kesken vuotta, YTK Työelämä ry:n jäsenyys jatkuu opiskelijajäsenyyden hinnalla kuluvan vuoden loppuun saakka ja YTK Työttömyyskassa laskuttaa loppuvuoden osuuden jäsenmaksustaan. Täysjäseneksi liittymistä seuraavana vuonna laskutetaan sekä YTK Työttömyyskassan että YTK Työelämä ry:n normaalit vuosimaksut. Jos työssäkäyvä opiskelija haluaa vain työttömyyskassan jäsenyyden, hän voi päättää jäsenyytensä YTK Työelämä ry:ssä lähettämällä eroilmoitusta koskevan viestin jäsenpalveluun OMA+:n kautta.