Hyppää sisältöön

Etusivu Kaikki kouluttautuminen kannattaa työnhakijalle 

Kaikki kouluttautuminen kannattaa työnhakijalle 

Aiheet

  • Henkilötarina
  • Osaamisen kehittäminen
  • Työnhaku

”Työttömälle tai ihan kenelle tahansa mahdollisuuksista kouluttautua on pelkkää hyötyä. Olisi hyvä myös helpottaa työttömien opiskelujen suorittamista. Keneltäkään ei ole pois, että työtön opiskelee kotona”, sanoo YTK:n jäsen Juha Kuki.  

Hänellä on graafisen alan koulutus ja hän on työskennellyt painoalalla vajaan 20 vuoden ajan. Työuransa alusta asti hän on valmistanut painotuotteita laidasta laitaan, käyntikorteista vaativiin lääkinnällisiin elektrodeihin. Vajaa vuosi sitten hän jäi työttömäksi muutosneuvotteluiden yhteydessä.

Kyberturvallisuuden osaajaksi

Työttömyyden aikana Juha Kuki opiskeli ahkerasti. Hän suoritti Microsoftin ja kumppaneiden tarjoaman, kaikille avoimen ja maksuttoman kyberturvallisuuden mikrotutkinnon.  

”IT-ala on aina kiinnostanut minua, tykkään touhuta tietokoneilla. Halusin syventää osaamistani ja ehkä jopa saada koulutuksen avulla uuden ammatin.” 

Tiedon koulutuksesta Juha Kuki sai YTK:n jäsenkirjeestä. Hän kertoo heti innostuneensa mahdollisuudesta kouluttautua.  

”Aloitin varmistamalla työvoimaviranomaiselta, että mikrotutkinnon suorittaminen onnistuu. Kun sain vihreää valoa, käärin hihat.”  

Hän suosittelee kyseistä koulutusta kenelle tahansa, jota aihe kiinnostaa.  

”Kyberrikollisuus on lisääntynyt, mutta julkisuudessa käydystä keskustelusta ei saa kovin suurta ymmärrystä siitä, mitä tilanteissa käytännössä tapahtuu. Koulutuksen avulla pääsin syventymään siihen, miten kyberrikoksia voidaan esimerkiksi ennaltaehkäistä tai miten vahinkoja korjataan. Näistä taidoista on hyötyä ihan jokaiselle nykypäivänä.” 

Juha Kuki kiinnostui myös Microsoftin ja kumppaneiden Power Platform- mikrotutkinnosta. Hän pääsi aloittamaan opinnot vasta hiljattain, sillä hän ei heti saanut työvoimaviranomaiselta varmuutta siitä, olisiko opinnoilla vaikutusta ansiopäivärahaan. Kuki oli tilanteesta harmissaan.  

”On vaikea nähdä, miksi halutaan jarruttaa ihmisen tahtoa kehittyä, edetä elämässä ja työllistyä. Varsinkin jos haluaa siirtyä hyvin kilpaillulta alalta, jossa työmahdollisuuksia on rajoitetusti, sellaiselle alalle, jossa työtekijöitä nimenomaan tarvitaan.” 

Työnhakua hyvällä menestyksellä 

Kouluttautumisen ohella Juha Kuki on hakenut töitä onnistunein lopputuloksin: helmikuun alussa hän aloitti uudessa työssä omalla alallaan painokoneiden parissa, teknisenä asiantuntijana. 

 ”Olin jo aiemmin hakenut kyseiseen yritykseen töihin, mutta sillä kertaa minulle sopivaa tehtävää ei ollut avoinna. Nimeni ja CV:ni olivat kuitenkin jääneet mieleen ja kun sopiva tehtävä aukesi, minuun oltiin yhteydessä.”  

Työllistymistä auttoi pitkän kokemuksen lisäksi oma aktiivisuus ja kouluttautuminen.  

”Rekrytoinnissa minulta kysyttiin, mitä olen tehnyt työttömyyden aikana. Uusi työnantaja koki hyvin myönteiseksi sen, että olen kehittänyt osaamistani. Microsoftin ja kumppaneiden tarjoamien koulutuksien avulla voi ottaa haltuunsa sellaisia taitoja, joita kuka tahansa tulevaisuudessa tarvitsee.”

Tyytyväinen YTK:n jäsen

Juha Kuki on ollut YTK Työttömyyskassan jäsen vajaan kymmenen vuoden ajan. Jäsenyys on tuonut turvaa työelämään ja arkeen. 

”Olen tietysti saanut taloudellista apua, mutta myös paljon tietoa. YTK:n kanssa kaikki on aina sujunut hyvin, vaikka esimerkiksi päivärahahakemusten käsittelyajoissa on joskus ollut viivettä. Olen saanut neuvoja ja apua, kun olen niitä tarvinnut.”

Lue lisää aiheesta

Kyberturvallisuuden -mikrotutkinto

Power platform -mikrotutkinto

Practical AI -kurssi

Milloin voin opiskella ansiopäivärahalla?