Hyppää sisältöön

Etusivu Työttömyys voi olla uusi alku

Työttömyys voi olla uusi alku

Aiheet

  • Henkilötarina
  • Lomautus
  • Osaamisen kehittäminen
  • Työnhaku
  • Työttömyys

Elokuun lopussa polkaisimme käyntiin Työttömyys on kovaa työtä -kampanjan. Sen tavoitteena on muun muassa pedata työnhakijoille inhimillisempää maaperää olla avoimesti työtön työnhakija.  

Jäsenkyselyistämme selviää, että työttömyys voi olla monella tapaa haastavaa aikaa. Työttömyyteen liittyy esimerkiksi häpeää ja moni kokee joutuvansa perustelemaan asemaansa.  

Myönteisiäkin kokemuksia onneksi on ja pyysimme jäseniämme jakamaan näitä osana kampanjaamme. Saimme kyselyymme runsaasti vastauksia. Kiitos kaikista kommenteistanne – olemme lukeneet niitä huolella läpi! 

Mahdollisuus muutokseen

Vastauksien perusteella työttömyys on elämänvaihe, joka voi tuoda eteen yllättäviä mahdollisuuksia. Vaikka se saattaa aluksi tuntua haasteelliselta, moni on löytänyt työttömyyden aikana uuden suunnan elämälleen. Työttömyys voi olla jopa käännekohta.  

”Onneksi lähdin oman mukavuusalueeni ulkopuolelle ja löysin työn, jossa koen oikeasti tekeväni jotakin merkityksellistä. Kun uskaltaa kurkistaa nurkan taakse voi yllättyä”, kertoo eräs vastaaja. 

”Työttömäksi joutuminen on mahdollisuus avata uusia ovia ja kehittää itseään. Työttömänä voi tarkastella työmarkkinoita uudessa valossa ja löytää uutta suuntaa elämään. Tämä on mahdollisuus löytää itsensä uudelleen!” 

Osalle vastaajista työttömyys on antanut aikaa pysähtyä ja miettiä, mitä todella haluaa tehdä elämässään. Työttömyys on tehnyt suuretkin uramuutokset mahdollisiksi.  

”Työttömäksi jäämisen alkushokin jälkeen näen tämän mahdollisuutena suunnata uraani hieman uudelleen, tarkemmin kohti sitä, mitä oikeasti haluaisin työkseni tehdä.” 

”Työttömyys on avannut silmät mitä vielä haluaisin tehdä, hyppy kohti uutta.” 

”Työttömyys mahdollisti henkilökohtaisen, henkisen palautumisen ja maadoittumisen.”  

Rohkeus ja uudet taidot auttavat eteenpäin 

Kyselyssämme osa vastaajista kertoi työnhaun turhauttavista kokemuksista sekä esimerkiksi kokemastaan ikäsyrjinnästä. Useampi oli kuitenkin pyrkinyt kääntämään nämä vaikeudet voitoksi. 

Vastaajat korostivat oma-aloitteisuuden ja aktiivisen asenteen merkitystä. Moni on löytänyt uuden työpaikan juuri näiden ominaisuuksien ansiosta. 

”Kävin rohkeasti kysymässä töitä eräästä liikkeestä, vaikka en tiennyt ovatko edes hakemassa työntekijöitä. (…) Nyt olen ollut kyseisessä liikkeessä pari vuotta vakituisessa työsuhteessa. Oma aktiivisuus kannatti.”  

“Se, että ajattelen olevani työnhakija, en niinkään työtön, saa itsellekin positiivisemmin olon.” 

Vastaajat nostivat esille myös sen, kuinka tärkeää on kehittää taitojaan ja oppia uutta. Nimenomaan työttömyysaika on mahdollistanut uuden osaamisen kartuttamisen ja henkilökohtaisen kasvun. Esimerkiksi digitaitojen vahvistaminen on ollut keino valmistautua tulevaan.  

”Olen oppinut paljon uusia taitoja työttömänä.” 

”Omien vahvuuksien tunnistamista ja kehittämiskohteiden kanssa työskentelyä. Itsetunnon vahvistamista.” 

Vaikka työttömyyteen liittyy paljon huolta, voi työttömyys kyselymme perusteella siis olla myös mahdollisuus uuteen alkuun. Työttömyysaika voi tarjota tilaisuuden oppia, kasvaa ja löytää uutta suuntaa elämälle.  

”Työttömyys ei ole loppu vaan mahdollisuus uuteen”, tiivisti eräs vastaaja.  

Me YTK:ssa haluamme ennen kaikkea auttaa jäseniämme työnhaussa sekä korostaa sitä, että myös työttömyysjaksot ovat merkityksellisiä rivejä CV:ssä. Lue lisää Työttömyys on kovaa työtä -kampanjastamme ja tutustu niihin työkaluihin, joita tarjoamme jäsenillemme uuden työn löytämisen tueksi.