Uuden oppiminen aikuisena
Blogi
Aiheet
- Hyvinvointi ja vapaa-aika
- Jäsenetu
- Osaamisen kehittäminen
Tartun YTK Työelämän vieraskynään toiveenani inspiroida sinua opettelemaan jotain uutta. Harmillisen usein ajattelemme, että olemme liian kiireisiä, liian laiskoja, liian aikuisia tai muuten “liian vähän tai liikaa jotain”, jotta voisimme oppia uutta. Koska viimeksi sinä olet oppinut uutta?
Ja mitä oppiminen sinulle tarkoittaa? Meidän käsityksessämme ja kokemuksessamme saattaa olla isojakin eroja. Yksi voi ajatella sen olevan helpotusta tiedonnälkään opiskellen ja kouluttautumalla, toiselle se voi olla ikävuosien karttuessa kertyneitä elämänviisauksia ja kolmas ajattelee oppivansa uuden taidon säännöllisen harjoittelun ja treenin myötä.
Mielestäni uuden oppiminen on vähintäänkin kaikkea tätä – uusien tietojen, taitojen ja tapojen omaksumista. Itse yrittäjänä opin jatkuvasti uutta (toisinaan kantapään kautta) ilman, että tietoisesti opettelen mitään. Vapaa-ajalla kehitän itseäni tietoisesti, sillä uuden oppiminen tuo minulle paitsi iloa ja merkityksellisyyttä, mutta myös kaivattua tasapainoa työ- ja vapaa-aikaan.
Liikunta on minulle intohimo, joten omat tavoitteeni oppia uutta liittyvät useimmiten treeniin ja liikunnallisiin taitoihin. Samat vinkit pätevät kuitenkin minkä tahansa uuden oppimiseen. Ehkä haluat oppia uuden kielen? Soittaa jotain soitinta? Kehittää kädentaitoja tai opetella koodaamaan?
Ihan ensimmäisenä, hiljennä “liian vähän tai liikaa jotain” -ajatukset. Tee päätös oppia ja opetella uusi asia asettamalla itsellesi selkeä tavoite. Mieti sitten konkreettisia välitavoitteita, jotka vievät sinua lähemmäs lopputavoitetta. Tavoitteiden tulee olla selkeitä ja mitattavissa, jotta voit aidosti saada niistä onnistumisia ja ylläpidät motivaatiotasi.
Esimerkiksi, jos haluat oppia juoksemaan ja jaksaa lenkillä paremmin, sen sijaan että alat “vain” lenkkeilemään:
- Mieti, miten mittaat onnistumistasi?
Selkeytä lopputavoitettasi esim. Haluan “juosta 5km” tai “juosta 30min”. Ehkä teet alku-, väli ja lopputestit, joilla mittaat kehitystäsi? - Mieti, missä ajassa haluat saavuttaa tavoitteen?
Yllätyksiä tulee aina! Ole armollinen ja varaa mieluusti aikaa vähän yläkanttiin. - Mieti, mitä voit tehdä päästäksesi tavoitteeseen?
Tämä on tärkeä! Aseta itsellesi konkreettisia välitavoitteita kuten ”tee kaksi lenkkiä viikossa”. Näin voit onnistua viikoittain.
Ja sitten annat vaan mennä. Aloitat. Jos haluat oppia uutta, pystyt siihen kyllä. Toki aina asiat eivät mene niin kuin ajattelemme, mutta matkan varrella oppii aina jotain!
Ps. Lämpimästi tervetuloa myös meille FeelHobbyyn oppimaan uutta – YTK Työelämän jäsenenä saat mukavan alennuksen palvelusta.
Mirva Putro,
liikuntaa rakastava ja kaikesta uudesta innostuva yrittäjä – FeelHobby
FeelHobbyn liikunta- ja hyvinvointipalvelut
FeelHobby on hyvinvoinnin suoratoistopalvelu, johon kannattaa olla koukussa! YTK Työelämän jäsenenä voit kokeilla valikoituja sisältöjä ilmaiseksi ja saat 20 € alennuksen FeelHobbyn 3 kk jäsenyydestä…