Hyppää sisältöön

Vuorotteluvapaa

HUOM!

Vuorotteluvapaa poistuu. Eduskunta on käsitellyt hallituksen esityksen vuorotteluvapaan lakkauttamisesta. Vuorotteluvapaa on lakkautettu 1.8.2024 alkaen. Lue lisää YTK Työttömyyskassan uutisista >>

Vuorotteluvapaa ennen 1.8.2024:

Työntekijä voi sopia työnantajan kanssa vuorotteluvapaan pitämisestä. Vuorotteluvapaan kesto on vähintään 100 kalenteripäivää ja enintään 180 kalenteripäivää. Vuorotteluvapaan voi sopia pidettäväksi myös useammassa jaksossa.

Vuorotteluvapaan ehtona on, että vapaalle lähtevän tilalle palkataan sijaiseksi työtön työnhakija, jonka on täytynyt olla yhdenjaksoisesti tai osissa työttömänä vähintään 90 kalenteripäivää ennen työsuhdetta. Työttömyyden kesto lasketaan vuorotteluvapaan alkamista edeltäneiden 14 kuukauden ajalta. 

Työttömyysehto ei koske alle 30-vuotiaita työttömiä, joiden ammatti- tai korkeakoulututkinnon suorittamisesta on kulunut enintään vuosi. Yhden päivän työttömyys riittää myös, jos sijainen on vuorotteluvapaan alkaessa alle 25-vuotias tai yli 55-vuotias.

Työntekijällä on ennen vuorotteluvapaan alkamista oltava työeläkelain mukaista työssäoloa vähintään 20 vuotta. Aiemmin vuorottelukorvausta saaneen henkilön on työskenneltävä vähintään viisi vuotta edellisen vuorotteluvapaan päättymisestä.