Hyppää sisältöön

Puhetta palkasta

Palkka on korvausta tehdystä työstä. Peruspalkka on usein sovittu jo alkuvaiheessa, mutta entäs muutokset tai lisät? Nekin kannattaa kirjata mahdollisimman selkeästi työsopimukseen. Kokosimme sinulle tuhdin tietopaketin työntekijän palkkaan liittyvistä aiheista.

Mies ja nainen seinäkiipeilemässä.

Mitä jokaisen tulisi tietää palkasta?

Työntekijälle maksettava palkka on työnantajan korvaus työntekijän tekemästä työstä. Mistä tiedät työsi vähimmäispalkan? Milloin sinulla on oikeus palkkaan, jos olet ollut estynyt tekemästä työtäsi?

Käsi ottamassa luottokorttia lompakosta.

Palkka­laskelman tarkastaminen kannattaa joka kerta

Työnantajan tulee antaa työntekijälle palkkalaskelma palkanmaksun yhteydessä. On fiksua tarkistaa palkkalaskelma säännöllisesti.

Näin varmistat, että palkkasi on maksettu oikein eikä esimerkiksi virhe pääse toistumaan kerrasta toiseen. Jos joku kohta pohdituttaa, voit ottaa yhteyttä myös Lakikaveri-palvelun asiantuntijoihin.

Ylitöistäkin kannattaa sopia tarkasti

Sinun ja työnantajasi tulisi aina sopia ylitöistä erikseen. Samalla sovitte myös, miten ylityöt korvataan sinulle: vapaina vai rahana. Katso, minkälaisiin ylityökorvauksiin sinulla on oikeus.

Mies lounastauolla.

Lomapalkka, lomaraha ja lomakorvaus

Jokaisella työntekijällä on oikeus palkkaan vuosiloman ajalta. Yleensä lomapalkka maksetaan työntekijälle jo ennen loman alkua. Katso, miten voit varmistua siitä, että lomapalkkasi on maksettu oikein!

Tiesithän, että lomapalkka ei ole sama kuin lomaraha? Päinvastoin kuin lomapalkkaan, työntekijällä ei ole oikeutta lomarahaan ilman eri sopimusta. Lomaraha perustuu työehtosopimukseen, työsopimukseen tai työpaikalla noudatettuun käytäntöön. Lue lisää lomarahasta!

Lomakorvauksella tarkoitetaan puolestaan tavallisesti sellaista rahaerää, joka maksetaan työntekijälle työsuhteen päättyessä niiltä lomapäiviltä, jotka ovat jääneet pitämättä. Katso lisätietoja lomakorvauksesta!

Mies ja nainen juttelee

Kysyttävää palkasta? Lakikaveri on apunasi!

Pohditko, onko palkkasi maksettu oikein tai onko sinulla palkkoja saamatta? Lakikaveri on kaikkien YTK Työelämän- ja opiskelijajäsentemme apuna. Voit olla yhteydessä asiantuntijoihin työsuhteesi asioissa matalalla kynnyksellä.

Nuori mies näppäilee tietokonetta

Katso videolta juristin vinkit palkkaan liittyen

Lakiruutu-videoistamme saat asianajajan neuvoja yleisiin työsuhteen haasteisiin. Milloin palkka pitää olla maksettuna? Entä jos palkka on myöhässä tai virheellinen? Saat vastauksia muun muassa näihin aiheisiin Lakiruudun palkka-aiheista (Palkkasaatavan perintä). Löydät videot OMA+ -palvelun Webinaarit ja koulutukset -osiosta.

Kädet näppäimistöllä.

Palkanmaksun perusteet haltuun

Tutustu palkanmaksun perusteisiin YTK Työelämän jäsenetuihin kuuluvassa työelämän verkkokoulutuskirjastossa. Muista aloittaa rekisteröitymällä koulutuskirjaston käyttäjäksi, jos et vielä ole ottanut sitä käyttöösi! 

Näin pärjäät palkkaneuvotteluissa

Työpaikkailmoituksessa pyydetään palkkatoivetta. Mistä tietää, mitä voi pyytää? Kannattaako pyytää mieluummin hieman liikaa vai liian vähän? Ja milloin voi pyytää palkankorotusta nykyiseltä työnantajalta? Lue asiantuntijan ohjeet palkkaneuvotteluihin!

Miten palkan käy jos sairastuu?

Joskus on hankala tietää, minkälaiseen palkkaan on oikeutettu sairausaikana. Työelämäoppaastamme löydät tietoa myös tästä sekä siitä, milloin sinulla saattaa olla työntekovelvollisuus sairasloman aikana.

Voit perehtyä aiheeseen myös YTK Työelämän jäsenetuihin kuuluvassa työelämän verkkokoulutuskirjastossa. Muista aloittaa rekisteröitymällä koulutuskirjaston käyttäjäksi, jos et vielä ole ottanut sitä käyttöösi! 

Mitä jos palkka jää saamatta?

Milloin palkka pitää olla maksettuna? Entä jos palkka on myöhässä tai virheellinen? Mistä saa rästissä olevat palkat, jos työnantaja menee konkurssiin? Millainen on palkan velkomusprosessi oikeudessa? Näihin kysymyksiin ja palkanmaksun ongelmiin keskitytään Palkkasaatavan perintä -aiheisessa Lakiruudussa. 

Palkkaturva

Palkkaturvajärjestelmä turvaa sinun palkkasi työntekijänä, jos työnantajasi joutuu konkurssiin tai on muutoin maksukyvytön. Kaikki saatavat, jotka työnantaja olisi velvollinen maksamaan, voidaan maksaa palkkaturvana. Asiassa kannattaa toimia nopeasti, sillä palkkaturvahakemus on tehtävä kolmen kuukauden kuluessa saatavan erääntymisestä. Lue lisää palkkaturvasta!

Mitä tehdä, kun työnantaja jättää palkat maksamatta ja menee konkurssiin? Entä työnantajan muut maksukyvyttömyystilanteet? Näihin kysymyksiin saat vastauksia kaikille avoimessa Lakiruutu-webinaarissa. Katso Asiaa palkkaturvasta -webinaari!