Hyppää sisältöön

Koeaika

Työsuhteen alussa voidaan sopia koeaika, jolloin sekä työntekijä että työnantaja voi purkaa työsuhteen päättymään välittömästi. Koeaika ei voi alkaa ennakoivasti ennen työnteon aloittamista eikä myöhemmin työsuhteen aikana, vaan koeaika on alettava samanaikaisesti työnteon aloittamisen kanssa.

Koeajan pituus

Koeaika on pituudeltaan enintään kuusi kuukautta. Määräaikaisissa työsopimuksissa koeaika saa pidennettynäkin olla enintään puolet työsopimuksen kestosta, mutta aina kuitenkin enintään kuusi kuukautta. Koeaika antaa molemmille työsopimuksen sopijapuolille aikaa harkita, vastaako tehty työsopimus etukäteisodotuksia.

Koeajasta sopiminen

Koeaika on sovittava nimenomaisesti. Jos koeaikaa koskevasta sopimuksesta tarvitaan näyttöä, on näyttövelvollisuus sillä henkilöllä, joka vetoaa koeaikaan.

Koeaika voidaan yleensä sopia vain työsuhteen alussa. Jos työntekijän työtehtävät tai asema kuitenkin muuttuvat olennaisesti toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen aikana, voidaan näitä uusia tehtäviä varten ottaa uusi koeaika.

Jos osapuolten välisestä edellisestä työsuhteesta on kulunut pitkähkö aika, voidaan myös tällöin ottaa uuteen työsopimukseen koeaika. Pääsääntöisesti peräkkäisiin määräaikaisiin sopimuksiin ei voida siis ottaa uutta koeaikaa, paitsi työntekijän työtehtävien muuttuessa olennaisesti uudessa työsopimuksessa.

Työnantajalla on oikeus pidentää koeaikaa, jos työntekijä on koeaikana työkyvyttömyyden tai perhevapaan vuoksi pois työstä. Työnantajan täytyy ennen koeajan päättymistä ilmoittaa koeajan pidentämisestä työntekijälle. 

Joissakin työehtosopimuksissa on määräyksiä koeajasta. Työehtosopimuksen sisältö ei välttämättä ole työntekijän tiedossa. Työnantajalla on työsopimuksen tekemisen yhteydessä velvollisuus ilmoittaa työehtosopimuksessa määrätyn koeajan noudattamisesta. Mikäli em. ilmoitusvelvollisuutta ei ole noudatettu, TES:een perustuvaa koeaikaa ei saa soveltaa työsuhteessa.

Kaipaatko lisätietoa?

Voit tutustua aiheeseen lisää myös jäsenetuihisi kuuluvassa työelämän verkkokoulutuspalvelussa.

Työsopimuslaki – 4. Koeaika ja koeaikapurku

Esihenkilön työsuhdejuridiikka kunnassa – 4. Koeaikapurku – miten, miksi ja milloin?

Muista että katsellaksesi Eduhousen koulutuksia, sinun tulee olla rekisteröitynyt verkkokoulutuspalvelun käyttäjäksi. Jos et vielä ole rekisteröitynyt palveluun, voit tehdä sen OMA+-palvelussa osiossa Webinaarit ja koulutukset